Wow- arkkitehtuurin tavoite on saada rakennuksen katsojassa aikaan wow-reaktio. Erilaisia tapoja saada wow-rektio aikaan on useita. Voidaan tehdä rakennukseen jotain erikoista, jonka uskoisi että se ei ole oikeasti tehtävissä. Myös erilaisilla pintaratkaisuilla voiddan saada wow-reaktio aikaan.
Oma työni epäonnistui omasta mielestäni. Oma työni oli leikkimökki, joka oli suunnattu tahdistä kiinnoistuneille lapsille ja siksi tähtien katseluun oli omapaikka rakennuksessani. Kyseistä työstä tein myös planssin josta saa selville enemmänki rakennuksen ominaisuuksista, pintamateriaaleista aina hintaan saakka.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Graffitit
Opiskelimme tunnilla erilaisia graffiteja. Graffitin erimuotoja on tägi, joka on merkki minkä voi liittää useisiin pakkoihin. Muita on myös piissi,neulegratti,muraali,sabluuna ja stickkeri.
Meidän työnämme oli suunnitella ja tehdä graffiti jonnekin Rovaniemelle. Oma työni oli keltaisella pohjalla oleva tägi. Tägissäni luki iJACGeR kyseisillä kirjainkoolla ja tavallla kirjoitettuna. Kirjaimissa toistui kolme eri väriä. Työni onnistui mielestäni erittäin hyvin ja tehtävä mielestäni helppo ja mielenkiintoinen tehdä.

Ympäristö ja tilataide. Taideteos metsäneläimille
Opiskelimme tilateidetta. Tilataiteessa teos ja sen ympäristö muodostavat kokonaisuuden. Tilataideteokset saattavat olla hyvinkin vaihtelevia: niihin voidan yhdistää erilaisia elementtejä kuten veistettyjä tai maalattuja osia,ääniä tai valoja.
Tutustuimme tilataiteeseen menemällä pistetalojen viereiseen metsään ja tekemällä sinne taideteoksen metsän eläimille. Materiaaleina käytimme kaikkea mitä kyseisestä metsästä löytyi. Omassa työssämme minä,Heta ja Oona teimme liikenne valot eläimille. Teimme kivistä suojatien ja pystytimme liikennevalopylvään. "Valot" teimme puolukoista sienistä ja männynoksista. Työmme onnistui hyvin ja olen siihen tyytyväinen.

Perspektiivi ja tilasuunnittelu
Opiskelimme perspektiiviä ja kuinka kuvataan yhdellä pakopisteellä kolmiuloitteinen kuva paperille. Taiteeseen pespektiivi tuli Da Vincin mukana, ja hän käytti sitä paljon.
Teimme yhden pakopisteen perspektiivin avulla tilasuunnittelun. Tilasta piti löytyä kansion kanteen tehty printtikuva ja omassa työssä löytyy huoneen matosta. Omassa tilassa panostin huoneen viihtyvyyteen ja persoonallisuuten.

torstai 15. syyskuuta 2011
Muotoiluun liittyen tehty lepotuoli.
Kurssin viimeisenä aiheena käsittelimme muotoilua. Se tarkoittaa esineen käytettävyyden ja muodon suunnittelua.
Tärkeänä osana muotoilua oon tehtävän työn piirtäminen ja suunnittelu paperille. Idelaistisessa muotoilussa on otettava huomioon viiden e:n sääntö johon kuuluu, että työ on ekonominen,ekologinen,ergonominen,esteettinen sekä eettinen.
Tehtävänämme oli suunnitella Aurinkotuoli. Yritin työtä suunnitellassani ottaa huomioon viiden e:n säännön ja mielestäni onnistuin hyvin. Oma työni onnistuin muutenkin hyvin ja sain sen suhtkoht ripeästi valmiiksi. Työssäni kuitenki tärkeintä oli eettisyys ja ergonomisuus.

torstai 8. syyskuuta 2011
Logot ja liikennemerkit, Kilpailutyö lapin kansa nuortenosastolle.
6. työnä Teimme kilpailutyön lapin kansan nuortenosasto vasalle, johon meidän piti keksiä uusi logo. Omassa työssäni käytin nimenomaan logoa jossa tulee esiin nuortenosaston nimi muta kirjainten asettelua on muutettu. Kirjaimista muodostuu poro, jossa V- kirjain on sarvina, A- kirjaimet jalkoina ja S- kirjain poron vartalona.
Logon ja liikemerkin ero on siinä että logo pohjaa voimassa olevaan kirjaintyyppiin jossa kirjainten paikkaa, sijoittelua ja kokoa on muutettu, kuten itse omassa työssäni tein.

Tilaa:
Kommentit (Atom)